Posts by Author

Vedonlyönnin kohteena salibandy

Jatkuvasti suosiotaan nostava salibandy on päässyt hiljalleen myös vedonlyöntiä harrastavien suosioon. Pohjoismaissa salibandy on suosittu harrastus, sillä sitä harrastetaan kolmanneksi eniten, heti jääkiekon ja jalkapallon jälkeen. Suomessa onkin jo kansainvälisissä kilpailuissa menestyvä maajoukkue, vaikka laji on vielä suhteellisen nuori. Kansainvälisen menestyksen myötä, myös vedonlyöjien kiinnostus lajia kohtaan on noussut.

Pohjoismaissa lajista on kehittynyt uusi suosikki vanhojen perinteisten lajien rinnalle. Suomessa korkein sarjataso on salibandyliiga, jossa pelaa 14 joukkuetta. Myös naisilla on oma sarjansa, Naisten Salibandyliiga.

Miesten sarjaa Suomessa hallinnoi Seinäjoen peliveljet ja naisten sarjassa hallitseva Suomen mestari on tamperelainen Classic. Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut järjestetään miehille parillisina vuosina ja naisille parittomina vuosina. Miesten ja naisten maailmanmestaruuskilpailuissa pelataan samoilla säännöillä. Suomi on voittanut maailmanmestaruuskilpailuissa kaksi kultaa, kahdeksan hopeaa ja kaksi pronssia. Parhaiten maailmanmestaruuskilpailuissa on pärjännyt salibandyn perustajamaa ja naapurimme Ruotsi.

Pohjoismainen laji palkitsee tietäjänsä

Salibandyssa vedonlyöntimahdollisuuksia on sekä miesten että naisten sarjaan. Miesten sarjassa vetoa on mahdollista lyödä myös alemmissa divarisarjoissa. Koska salibandysta lyödään vetoa pääasiassa Pohjoismaissa, on lajin tuntevalle voittomahdollisuudet varsin mukavat. Myös vedonlyöntiharrastuksen aloittelija voi päästä hyville tuotoille, kunhan jaksaa haalia lajista vähintäänkin perustietämyksen.

Parhaimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin lajin ja joukkueet tunteville, jotka osaavat ennustaa peliä paremmin kuin vedonlyöntiyhtiöt. Lajiin tutustuminen kannattaa, sillä salibandy on vedonlyöntiyhtiöille huomattavasti vieraampi laji, kuin esimerkiksi jääkiekko tai jalkapallo. Tämän vuoksi kertoimet eivät aina täsmää niin tarkasti ja voitot voivat olla paikoin erittäin hyviä.

Tietoja salibandyn vedonlyöntikertoimista löytyy esimerkiksi sellaisilla sivustoilla, kuin Nettikasino.info, jotka tarjoavat mahdollisuuksia lyödä vetoa useasta eri urheilulajista. Salibandy vedonlyöntilajina on helppo myös siksi, että runkosarjan aikana joukkueet kohtaavat vain kaksi kertaa. Näin ollen kilpailuista on aloittelijankin helppo pysyä kärryillä. Tänä vuonna salibandyn maailmanmestaruuskisat käydään joulukuussa Riikassa.

Urheiluvedonlyönti on ylipäätään suosittu harrastus, josta nauttivat etenkin urheilusta kiinnostuneet vedonlyöjät. Urheilulyönnistä tekee mielenkiintoista sen mahdollinen ennustaminen, jolloin voitot eivät ole pelkästään tuurista kiinni. Toki myös esimerkiksi pokeripeleissä ynnä muissa strategiapeleissä omalla ajattelutyöllä on paljon merkitystä voittomahdollisuuksissa. Suomalaisille penkkiurheilu on sen verran tuttua puuhaa, että siitä on paljon apua voittavaa urheilujoukkuetta veikatessa.

Superliiga

Superliiga on Ruotsissa pelattavan salibandyn korkein sarjataso. Ruotsi on perinteisesti ollut kova salibandymaa, joka on pieksänyt vastustajiaan kisoissa kuin kisoissa. Aiemmin Ruotsin korkein sarjataso salibandyssa oli 1-divisioona, mutta vuonna 1995 perustettiin Elitserien, joka korvasi tämän divisioonan. Tosin, jo vuonna 1983 pelattiin ensimmäinen mestaruuskausi. Ensimmäiset vuodet pelattiin kahdessa lohkossa, pohjoisena ja etelänä ja vuodesta 1999 alettiin pelaamaan vain yhtä maanlaajuista sarjaa. Elitserieniä se tunnettiin aina vuoteen 2007 asti, jolloin nimi vaihdettiin Superliigaksi. Tällöin myös sarjassa pelaavien joukkueiden määrä vakiintui nykyiseen 14 joukkueeseen.

Kauden aikana nähdään 26 runkosarjan ottelua, kun kukin joukkue pelaa muita vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Tämän jälkeen ohjelmassa nähdään pudotuspelit, joihin kelpuutetaan kahdeksan parasta joukkuetta. Puoliväli- ja välierät pelataan viiden ottelun systeemillä, ja kolme voittoa riittää pääsemään jatkoon. Finaalissa nähdään vain yksi ratkaiseva joukkue. Kaikista eniten sarjassa voittoja on takanaan IBK Lockerudilla, joka on viidesti tykittänyt Ruotsin mestariksi, mutta ei enää pelaa sarjassa. Toiseksi eniten mestaruuksia on yhä mukana olevalla Warberg IC:llä, jotka ovat mestariksi päätyneet neljästi. Mestaruuttaan puolustamaa IBF Falun.

IBF Falunin runkosarjan pelit sujuivatkin varsin mallikkaasti, ja tuloksena oli runkosarjan ykköspaikka Storvreta IBK:n ollessa tiukasti kannoilla. Muut välieriin päässeet joukkueet olivat Pixbo Wallenstam IBK, AIK IBF, Warberg IC, FC Helsingborg, Hide-a-lite Mullsjö AIS sekä Växjö IBK. Ensimmäiset puolivälierät on nyt pelattu, ja kolme neljästä otteluparista päätyivät vierasjoukkueen voittoon, ja neljäs ottelu tasan. Mutta vielä tarvitaan voittaneille joukkueille kaksi voittoa lisää, jotta paikka välieriin olisi selvä. Ottelut voi netissä seurata, ja uusimmat kertoimet tullaan näkemään Betssonin verkkosivuilta.

Ruotsin Superliigassa on nähty myös monia suomalaisia salibandyn pelaajia ja Mika Kohosella on yhä hallussaan yhden kauden piste-ennätys Ruotsin liigassa. Tämän hetken Suomen maajoukkueesta Ruotsin joukkueissa pelaavat mm. Oscar Hänninen (Linköping IBK) sekä Jani Kukkola (FC Helsingborg). Muita suomalaisia ovat ainakin Mika Moilanen, Rickie Hyvärinen, Hannes Öhman, Tero Tiitu sekä Jukka Kinnunen. Suomalaiset ovat siis varsin haluttuja pelaajia myös naapurimaan liigaan, vaikka Ruotsi itsessäänkin on kova salibandymaa.

Salibandykisat Suomessa

Salibandyssä kisaillaan monella eri taholla. Kansallisella tasolla miesten sarjassa löytyy sarjoja kuudenteen divariin asti ja naisissa neljään. Nuoret kilpailevat aktiivisesti kansallisella tasolla sekä myös kansainvälisellä tasolla. Juuri vasta pelattiin salibandyn MM-kisojen naisten kisat Tsekeissä, jossa Ruotsin naiset kaatoivat Suomen finaaliottelussa 1-5. Miehet ja naiset siis kilpailevat eri vuosina ja aina parittomina vuosina on naisten sekä poikien kisat, parillisina miesten ja tyttöjen kisat. Osoitteesta http://yle.fi/urheilu/salibandy/ löytyy kelpo infoa otteluista niin mm-tasolla kuin kansainvälisellä.

Koska salibandy on niin suosittu harrastus, löytyy myös puulaakikisoja mm. firmojen sisältä. Opiskelijoilla on omat sarjansa jossa he ottavat mittaa toisistaan mm. SM-kisoissa asti. Kouluissa pelataan koulujenvälisiä salibandykisoja. Oman alueen kisoista saa tietoa paikallisen salibandyseuran ilmoitteluja seuraamalla.

Salibandyn tulevia otteluita

Salibandyliigan kausi 2013–2014 alkaa olemaan puolessa välissä, johan sitä on syyskuun lopusta asti pelattukin ympäri Suomea. Enää muutama peli ennen joulutaukoa, mm. Tampere Areenalla Classic kohtaa Loviisan Torin  tänään ja perjantaina pelataan runkosarjassa vielä ainakin Turussa, Oulussa, uudelleen Tampereella, Seinäjoella, Helsingissä ja Jyväskylässä eli melkoisen täysi kierros. Ja muutama muukin ottelu edeltää joulua. Ihan täysin levossa eivät joukkueet kylläkään saa joulun ja uuden vuoden välissäkää olla, sillä heti tapanin päivän jälkeen pelataan taas Tampereella paikallisottelu Classic vastaan Koovee.

Tiesithän muuten, että myös salibandytuloksia voi käydä veikkaamassa vaikka sivulla eli Betsafessa. Salibandylle löytyy oma osio, jossa voi käydä veikkaamassa ottelun voittajaa. Kuten tuo ensin mainittu peli Classic vastaan Tor. Classicilla näyttäisi olevan ennakkosuosikin asema ja sille tarjotaan ujoa kerrointa 1.04 Torin kertoimen ollessa 12.5. Sivusto näyttää myös miten joukkue on sijoittunut sarjataulukossa ja kuinka edelliset ottelut ovat sujuneet.

Salibandyn tulevia otteluita voi käydä seuraamassa osoitteesta josta löytyy kaikki, siis aivan kaikki salibandyliiton ottelut naisista miehiin, junnuista .. noh.. junnuista senioreihin. Osoitteesta taas löytyy aivan kaikki muu viimeisin tieto salibandyn osalta uutiset-osiosta on se sitten liigaa tai maaottelutietoa. Juuri vastikään loppuivat naisten MM- kisat, ja liigan sivulta löytyy mm. pelaajien tunnelmia otteluista ja fiiliksiä ennen pelejä. Suomen naisethan hienosti pääsivät finaaliin jossa lajin kuningasmaa Ruotsi pöllytti Suomen naisia viidellä maalilla suomityttöjen saadessa vain kaksi. Mutta eihän hopea häpeä ole vai miten sitä sanotaan? Ei ehkä juuri tappion koettua osata nähdä valoisia puolia mutta voisihan se hullumminkin olla. Ensi vuonna on vuorossa miesten kisat, sillä MM-kisat järjestetään salibandyssa niin, että naiset kisaavat parittomina vuosina ja miehet parillisina.

SM-liigan lisäksi meneillään on myös Suomen Cup, TEHO Sport jossa tällä kaudella on mukana 106 joukkuetta ympäri Suomen. Cup alkoi alueellisina turnauskisoina, ja kussakin lohkossa oli mukana 4-5 joukkuetta. Loppusarjan ottelut käydään yksittäisinä otteluina ja tammikuun 25. päivä näemme cupin finaalin. Salibandyliigassa mukana olevat joukkueet pääsevät kisaan mukaan vasta 5. kierrokselta ja divarijoukkueet neljänneltä, jotta muillakin joukkueilla olisi parempi onni kisoissa. Viime vuoden Cup-voittaja on Jyväskylän Happee, joka voitti jatkoajalla Classicin Tampereelta 8-7. Happee siis kuittasi kisan pääpalkinnon 10 000 euroa.

Myös naisten liigassa päästään pian ansaitulle joulutauolle, ja toisin kuin miehet, heidän taukonsa kestääkin ensi vuoteen asti. Sitä ennen vielä kuitenkin Porvoossa PSS kohtaa Lappeenrannan NST:en. Myöskin mm. Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä pelataan ennen kauden loppumista. Eli Happee kohtaa Oulun, Erä SB-Pron ja TPS Turussa Kajaanin Papaksen.

Suomen salibandyjoukkueita

Salibandy on suosittu harrastelaji ja joka paikkakunnalta kyllä löytyy oma joukkueensa. Useimmat joukkueet on perustettu 90-luvulla, joka olikin salibandyn kulta-aikaa ja lajin harrastajamäärät nousivat silloin nopeaan tahtiin. Sittemmin salibandy on vakiutunut yhdeksi suomalaisten lempilajeista.

Tampereelta löytyy useampikin lajille omistautunut joukkue. Sekä Salibandy Club Classicin, että Kooveen nais- ja miesjoukkueet pelaavat korkeimmalla tasolla salibandyliigassa. Helsingistä löytyy niinikään kaksi huipputason joukkuetta, nimittäin Tapanilan Erä ja Salibandyseura Viikingit. Myös muilta paikkakunnilta löytyy menestysjoukkueita. Joukkue nimeltä Happee on jyväskyläläinen. Espoosta taas löytyy joukkue nimeltään Happee ja Joensuusta Josba. Pohjois-Suomen joukkueet eivät ole yltäneet ihan yhtä korkealle, sillä liigan pohjoisin joukkue löytyy Oulusta – kyseessä on Oulun luistinseura eli OLS.